Sanoja tulevaisuuden Oulusta 1-20
SOPUKKA
Sopukka on tunnelmallinen julkinen kaupunkitila, joissa jo alle tusina kaupunkilaista muodostaa hetkellisen yhteisön jäädessään ”suusta kiinni” ennalta tuntemattomien ihmisten kanssa. Sopukka tilana mahdollistaa ja tukee ihmisten välistä vuorovaikutusta, rakentaen sitä kautta suvaitsevaisuutta erilaisia ihmisiä kohtaan. Näin myös ihmisten toisiaan kohtaan tuntemat ennakkoluulot madaltuvat ja toleranssi elävää kaupunkielämää kohtaan kasvaa. Sopukat vahvistavat kaupungin urbaania vetovoimaa ja ovat osa spontaanimpaa suoritusvapaampaa kantakaupunkielämää.
Sopukanrakentaja
ELA
Elämäneläkelaitos eli Ela huolehtii Suomessa asuvan ja kasvavan eliöstön perusturvasta eri elämäntilanteissa. Palvelut kattavat niin nisäkkäät, sienet, kuusipuut, laululinnut kuin mullassa kaihertavat kastelierotkin. Elan perusturvaan kuuluvat perheiden, laumojen, parvien ja verkostojen tuet, elämän perinnöt, kuntoutuksen ja ennallistamisen tuet, yksinäisen läheisturva, asumis- ja kasvupaikantuki, rajoite-etuudet ja vähimmäisrakkaus.
Asiakkaat saavat palvelua Elan palvelupisteissä sekä ulkona maastossa. Elan arvot ovat eliöitä arvostava, yhteistyökykyinen ja uudistuva.
Rakkaudesta-työryhmä
Ouluntaminen
Ymmärtämisen syvempi muoto. Ihminen alkaa ymmärtää tulevaisuuden Oulun muutoksia ja niiden yksilövaikutuksia mielen tasolla pystyäkseen rakentamaan elastista, rakentavaa ja hyväksyvää yhteisöllisyyttä.
Anonyymi
Leikinnäkö
Käyttäytymisen malli jonka avulla yhteisöt keksivät uudenlaisia ratkaisumalleja ongelmille. Kenellä tahansa yhteisön jäsenellä on mahdollisuus alkaa leikki, joka käsittelee ratkaistavaa pulmaa, ja muiden yhteisön jäsenten pitää yhtyä tähän leikkiin.
Leikinnäön avulla on keksitty mm. rivilepo (yleistynyt ruuhka-aikaan julkisessa liikenteessä, kun henkilö painaa pään vieressä seisojan olalle) sekä yhteislämpöpuvut, joihin voi pukeutua jopa viisi ihmistä kerrallaan liikkumiskykyä menettämättä.
Leikki voi löytää uuden ratkaisun ongelmaan, tai olla löytämättä.
Rakkaudesta-työryhmä
Vuolas
Virtaa, vapautta, energiaa, pitelemätöntä luontoa, joukon voimaa jokisuulla
Jattamummo, 64
Läheisö
Yhdessä ja lähellä yhteisönä, ei erillään lähiössä
Memmi, 47
Immailla
Hengailla ilman mitään materiaalia, ilmaista olemista yhdessä.
Eero, 54
Lähinkö
Oululaisten kaupunginosien väliin jäävä, ne yhteen liittävät alue, josta saattaa havahtua varsinkin paikasta toiseen siirtyessään.
Lähinkö on ei kenenkään ja kaikkien yhteinen. Se voi olla valtaisa vehreä luonnon helma tai urbaani kapeikko, jossa lähiöt lepäävä lomittain.
Lähingöllä liikkuessaan oululainen saattaa tuntea vapautta, yhteyttä ja turvallista rajattomuutta ollessaan hieman hukassa ja kahtaalla, mutta kuitenkin kotonaan.
Anna-Stiina, 41
Laukuttaja
Henkilö joka päättää pitää kännykän laukussa ja keskittyä aitoihin reaaliaikaisiin kohtaamisiin ja kokemuksiin sekä muistikuvien luomiseen.
Elina
Onnistus
Kahden kaupunkilaisen välille pyyteettömästä avunannosta tai toisen huomioimisesta syntyvä jaettu ilon tunne, joka voi ilmentyä muun muassa lämpimänä läikähdyksenä rintakehässä sekä koko olemukseen leviävänä lempeytenä.
Onnistuksella on tapana tarttua. Toisinaan se voi kasvaa hetkittäin äänekkääksi, hersyväksi nauruksi ja säkenöiväksi ilmapiiriksi, joka tempaisee mukaansa useamman oululaisen.
Anna-Stiina, 41
Viheriäisyys
Oulu on melko hyvin säilynyt vihreänä puostoineen ja puistokäytävineen. Viherryttämistä saa ja pitää jatkaa, jotta viheriäisyys säilyy. Se on tärkeää myös luonnonilmiöiden kannalta: vihreät alueet luovat viihtyisyyden lisäksi luonnollisen sadevesiviemäristön.
Luonnolla/vihreydellä on suuri terveydellinen vaikutus. Viheriäisyyttä ei saa unohtaa. Sitä tarvitaan yhä enemmän teknistyvän Oulunkin vastapainona. Pitäkäämme kiinni Viheriäisyydestä. Annetaan luonnnontilaisille niityille ja pörriäisille tilaa elää myös kaupungissa.
Sari Helena, 59
Kuohukehä
Oulun kaupunki on syntynyt joen syliin. Myös minä tunnen turvallisuutta ajatellessani tulevaisuutta ja paikkaa johon joen laskut ja kuohut ovat muovanneet turvapaikan ihmiselle.
Kevis, 65
Sulkoovi
Ihan ölövinä ovi takana…
Velho, 56
Rössyyntyminen
Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunki-hankkeen lopputulos
Tane, 32
Oumama
Minä rakastan omaa Oulua, palijasjalakanen
Pirjo Haikala, 71
Elämysareena
Tapahtumapaikka
Jokiskotti, 64
Mikroinvestointi
Oulussa on tieteeseen perustuen ymmärretty, että pienet, ihmisten arkiympäristössä kokemat mikroinvestoinnit ovat euro per hyvinvointi per riski -asteikolla mitaten ylivoimaisen vaikuttavia kymmenten miljoonien megahankkeisiin verrattuna. Samalla on oivallettu erityisyyden globaali niukentuminen ja sen vetovoima.
Kaupungissa on ihmettelijöitä, pohdiskelijoita ja seikkailijoita, jotka aistivat hiljaisia signaaleja kaupunkimuotoilun ja -aktivismin tueksi. Mikroinvestoinnit tehdään nopeina pikakaistatoteutuksina – osin vastuuhallinnonalojen vaikutusvallan ohitse.
Mikro Makronen, 29
Joukkoliikutussuunnittelija
Suurkaupunkien asukkaiden harmitus koko elämän valumisesta päivittäisiin matkoihin sai Oulun innovoimaan. Mitä jos teiden leventämisen, korkeampien nopeuksien ja suurempien liikennemitoitusten sijaan ratkoisimme ongelmaa tekemällä matkoista mukavia? Entä jos ruuhkahuippuja helpotettaisiin betonin sijaan hyvin ajoitetuilla elämyksillä?
Joukkoliikutussuunnittelija luo säästöjä liikuttamalla ihmisiä tavalla, joka ratkoo samalla liikenteen haasteita. Oulu opitaan tuntemaan maailman jännimpänä paikkana liikkua, kun asukkaat antavat kiitosta ja matkailijat suitsuttavat kaupunkia.
Anonyymi, 29
Oulujoulu
Oulujoulu on sitä, että sataa suuria lumihiutaleita, taivas on tummansininen ja ilmassa on muistojen ja Tervaleijonien tuoksua. Tuomiokirkon kellotaulu valaisee iltaa ja toripolliisi katselee haikeana jäätyneeseen jokisuistoon päin. Pikisaaressa tontut tanssivat kuusen ympärillä Merimiehen museossa, ja tiernapojat vaeltavat kodista kotiin ja toivottavat kaikille hyvää iltaa.
Oulujouluna kaikki kaupungin lapset saavat punaisia, pehmeitä, kovia, makeita ja omin käsin tehtyjä lahjoja. Aikuiset saavat sitä, mitä heille kuuluu eli rauhaa ja hiljaisuutta.
Jouluihminen, 60
Oulukkaus
Koti on siellä, missä rakkaus. Oulun tulee pysyä turvasatamana kaikille sen asukkaille, ilman pelkoa ja epävarmuutta arjesta.
Oulukkaus pitää huolta toinen toisesta, kunnioittaa ja ojentaa auttavan käden tarvittaessa. Se varmistaa, että jokainen tuntee itsensä arvokkaaksi ja että omassa kotikaupungissa on aina sijaa mahdollisuuksille ja onnelle.
Koti on siellä, missä oulukkaus.
Aurora Sainio, 38