Sanoja tulevaisuuden Oulusta
Leikinnäkö
Elämässä mukana – muutoksissa tukena.
Elämäneläkelaitos eli Ela huolehtii Suomessa asuvan ja kasvavan eliöstön perusturvasta eri elämäntilanteissa. Elan palvelut kattavat niin nisäkkäät, sienet, kuusipuut, laululinnut kuin mullassa kaihertavat kastelierotkin. Elan hoitamaan perusturvaan kuuluvat esimerkiksi perheiden, laumojen, parvien ja verkostojen tuet, elämän perinnöt, sairausvakuutus, kuntoutuksen -ja ennallistamisen tuet, yksinäisen läheisturva, asumisen ja kasvupaikantuki, opintotuki, rajoite-etuudet ja vähimmäisrakkaus. Ela haluaa palvella. Vuosittain sen asiakkaat saavat palvelua Elan palvelupisteissä sekä ulkona maastossa. Kriiseissä auttajina toimivat henkilökohtaiset avustajat. Ela turvaa eliöstön perusturvallisuuden tunnetta, edistää terveyttä, edistää yhteis

Silmäkatse

Solmujalka
Elämässä mukana – muutoksissa tukena.
Elämäneläkelaitos eli Ela huolehtii Suomessa asuvan ja kasvavan eliöstön perusturvasta eri elämäntilanteissa. Elan palvelut kattavat niin nisäkkäät, sienet, kuusipuut, laululinnut kuin mullassa kaihertavat kastelierotkin. Elan hoitamaan perusturvaan kuuluvat esimerkiksi perheiden, laumojen, parvien ja verkostojen tuet, elämän perinnöt, sairausvakuutus, kuntoutuksen -ja ennallistamisen tuet, yksinäisen läheisturva, asumisen ja kasvupaikantuki, opintotuki, rajoite-etuudet ja vähimmäisrakkaus. Ela haluaa palvella. Vuosittain sen asiakkaat saavat palvelua Elan palvelupisteissä sekä ulkona maastossa. Kriiseissä auttajina toimivat henkilökohtaiset avustajat. Ela turvaa eliöstön perusturvallisuuden tunnetta, edistää terveyttä, edistää yhteisöjä ja tukee itsenäistäkin selviytymistä. Elan arvot ovat eliöitä arvostava, osaava, yhteistyökykyinen ja uudistuva.
Pärinäkypärä
Käyttäytymisen malli jonka avulla yhteisöt keksivät uudenlaisia ratkaisumalleja ongelmille. Kenellä tahansa yhteisön jäsenellä on mahdollisuus alkaa leikki, joka käsittelee ratkaistavaa pulmaa, ja muiden yhteisön jäsenten pitää yhtyä tähän leikkiin.
Leikinnäön avulla on keksitty mm. rivilepo (yleistynyt ruuhka-aikaan julkisessa liikenteessä, kun henkilö painaa pään vieressä seisojan olalle) sekä kevyet yhteislämpöpuvut, joihin voi pukeutua jopa viisi ihmistä kerrallaan liikkumiskykyä menettämättä.
Leikinnäkö on helpottanut monia hallitusneuvotteluja ja yhtiökokouksia.
Leikki voi löytää uuden ratkaisun ongelmaan, tai olla löytämättä.
Parapoliga

Porrassotku

Naamakurttu

Leikinnäön avulla on keksitty mm. rivilepo (yleistynyt ruuhka-aikaan julkisessa liikenteessä, kun henkilö painaa pään vieressä seisojan olalle) sekä yhteislämpöpuvut, joihin voi pukeutua jopa viisi ihmistä kerrallaan liikkumiskykyä menettämättä.
Leikki voi löytää uuden ratkaisun ongelmaan, tai olla löytämättä.
Rakkaudesta-työryhmä
Lorem ipsum
Mauris sed libero. Suspendisse facilisis nulla in lacinia laoreet, lorem velit accumsan velit vel mattis libero nisl et sem. Proin interdum maecenas massa turpis sagittis in, interdum non lobortis vitae massa. Quisque purus lectus, posuere eget imperdiet nec sodales id arcu. Vestibulum elit pede dictum eu, viverra non tincidunt eu ligula.